Sujuva asiakaspalvelu osa Oulun Ideaparkin onnistuneita avajaisia

"Oli kyseessä sitten erilaiset käytännön juoksevat asiat tai vaikka tiedon jakelu Ideaparkin www-sivuilla meidän täytyy toimia nopeasti ja luotettavasti jotta voimme varmistaa yritysasiakkaidemme myynnin sujumisen, nykyaikaiset asiakaspalvelutyökalut ovat helpottaneet työtämme merkittävästi näiden päämäärien saavuttamisessa", Petri Häli, Kauppakeskusjohtaja Ideapark Oulu

Suomen toinen Ideapark avasi ovensa Oulussa 31.10.2014 tuoden mukanaan 2,5 hehtaaria myymälätilaa, 500 työpaikkaa ja noin viisikymmentä kauppaa saman katon alle Oulun pohjoispuolelle samalla aiheuttaen melkoisen valtakunnallisenkin uutiskynnyksen rikkoneen ihmisryntäyksen.

Vaikka varsinainen ihmis- ja mediamylläkkä alkoikin vasta avajaispäivänä oli Ideaparkissa paiskittu töitä jo useiden kuukausien ajan onnistuneiden avajaisten eteen. Muiden juoksevien asioiden hoidon ohella noin viidenkymmenen eri liikkeen koordinoiminen yhteiseen onnistuneeseen avajaispäivään ei ollut aivan yksinkertainen toimenpide: "Ihmisten viihtyvyyden lisäksi olemme Ideaparkissa aina panostaneet yritysasiakkaidemme viihtyvyyteen johon olennaisena osana kuuluu, että yritysasiakaspalvelumme toimii nopeasti ja helposti", sanoo Petri Häli, Oulun Ideaparkin kauppakeskusjohtaja.

Pepron toimitti Oulun Ideaparkille Zendesk-pohjaisen asiakaspalveluratkaisun yritysasiakkaiden hallintaan. Petri Häli jatkaa: "Oli kyseessä sitten erilaiset käytännön juoksevat asiat tai vaikka tiedon jakelu Ideaparkin www-sivuilla meidän täytyy toimia nopeasti ja luotettavasti jotta voimme varmistaa yritysasiakkaidemme myynnin sujumisen, nykyaikaiset asiakaspalvelutyökalut ovat helpottaneet työtämme merkittävästi näiden päämäärien saavuttamisessa".     

Ideapark

Ideapark on yksi tunnetuimmista vähittäiskauppabrändeistä Suomessa. Ideaparkit ovat liikekaupunkeja, jotka tarjoavat vierailleen ylivoimaisen houkuttelevan vapaa ajan, sisustuksen, muodin ja päivittäistavaran ostospaikan. Esimerkiksi Lempäälässä sijaitseva ensimmäinen Ideapark levittäytyy 110 000 neliömetrin alueelle ja pitää sisällään 200 erilaista kauppaa, yli 30 ravintolaa ja kahvilaa ja lähes 1,2km sisäostoskävelykatua. 

Lue lisää www.ideapark.fi

Pepron

Pepron on konsultointiyritys joka on keskittynyt tuomaan uusia ja innovatiivisia tapoja käyttää pilvi- ja mobiilipalveluita helpottamaan jokapäiväistä liiketoimintaa. Pepron toteuttaa olemassa olevien ja laajalti käytettyjen pilvi- ja mobiilipalvelujen avulla integroituja liiketoimintaratkaisuja. Pepronin tarjoamat ratkaisut ja työkalut rakennetaan asiakas- ja käyttäjänäkökulmasta täyttämään asiakasorganisaatioiden liiketoimintatarpeet. Pepronin tarjoama koostuu konsultoinnista, pilvi- ja mobiilijärjestelmien toimittamisesta ja toimitettujen järjestelmien ja niihin liittyvien prosessien ylläpidosta

Lue lisää www.pepron.com